Tällainen on uusi katujengi.
Pyydetäänkö anteeksi kun jouduttiin tuomitsemaan jengi vankilaa.
Helsingin käräjäoikeus alkaa käsitellä itähelsinkiläiseen katujengiin liittyviä syytteitä
STT:n tietojen mukaan ryhmä on vaikuttanut Vuosaaren alueella. Poliisi pitää jengin johtohahmona 24-vuotiasta miestä.
Tänään oikeudessa käsitellään syytettä törkeästä ryöstöstä ja loppuviikolla tapon yrityksestä.
HELSINGIN käräjäoikeudessa alkaa tänään itähelsinkiläiseen katujengiin liittyvä oikeudenkäynti. Tänään oikeudessa käsitellään syytettä törkeästä ryöstöstä ja loppuviikolla tapon yrityksestä.
Oikeudenkäynti kestää tällä tietoa kesäkuun alkuun saakka. Lopuissa syytteissä on kyse muun muassa törkeistä huumausainerikoksista, törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta ja oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta.
Syytteessä on kaikkiaan 18 ihmistä. Epäillyt ovat parikymppisiä. Syyttäjä katsoo asiaa tutkineen poliisin tavoin, että rikoksista epäilty ryhmä on katujengi. STT:n tietojen mukaan ryhmä on vaikuttanut Itä-Helsingissä Vuosaaren alueella, ja sen nimi viittaa muun muassa kyseisen alueen postinumeroon.
HELSINGIN poliisi avasi ryhmää koskevaa tutkintaa maaliskuussa pitämässään tiedotustilaisuudessa. Tuolloin kerrottiin, että epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2021–2022. Poliisin käsityksen mukaan ryhmän johtohahmo on 24-vuotias mies. Hän on edelleen vangittuna ja nostettujen syytteiden perusteella epäilty päätekijä kokonaisuudessa.
Poliisi on kertonut, että kokonaisuus liittyy kesällä 2022 Vuosaaren McDonald'silla tapahtuneeseen ampumiseen. Asiassa tuomittiin vankeuteen 24-vuotias, jengin johtohahmona pidetty mies. Hän sai tuomion laittomista uhkauksista. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Hallituksen ministerin rasistiset puheet ovat suomalaisille häpeä. Se kuitenkin lohduttaa, että rasismista puhutaan vihdoin Suomessa vakavasti.
VIESTIPALVELU Twitterissä listataan viisi sanaa, joista Suomessa juuri sillä hetkellä puhutaan. Viime keskiviikkona ”Orpon”, ”Purran” ja muiden trendaavien sanojen joukossa oli yksi hätkähdyttävä. Se oli ”hävettää”.
Yrittäjä Jyri Engeström oli keskustellut israelilaisten yrittäjäkollegoiden kanssa, kun Suomen eduskunta oli juuri antanut luottamuslauseen natsiajatuksista syytetylle ministerille. ”Ensimmäistä kertaa hävettää olla suomalainen”, Engeström kirjoitti.
Kansanedustaja Jani Kokko (sd) jakoi uutisjutun, jossa ulkoministeri Elina Valtonen pyysi Turkin ulkoministeriltä anteeksi sitä, että valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) oli verkkotekstissään kirjoittanut ”turkkilaisapinoista”. ”Hävettää”, Kokko sanoi.
Ja lisää samanlaisia.
HÄPEÄ syntyy siitä, että ihminen on rikkonut oman yhteisönsä normeja, jäänyt kiinni ja kokee itsensä kelvottomaksi omiensa silmissä, usein myös omissa silmissään. Niin kuin sanassa sanotaan: Silloin heidän silmänsä avautuivat, ja he huomasivat olevansa alasti.
En tiedä, tunteeko Purra tällaista häpeää. Mutta moni muu tuntee.
Niin kauan kuin perussuomalaiset oli vain yksi oppositiopuolueista, puolueen edustajien sanomiset eivät aiheuttaneet suomalaisille kollektiivista häpeää. Ne olivat niiden toisten mielipiteitä, eivät meidän. Tyhmiä puheita voitiin moittia, jopa vihata, mutta niitä ei tarvinnut hävetä. Se muuttui, kun perussuomalaisista tuli hallituspuolue.
Kun Purran kirjoituksia käännetään englanniksi, saksaksi tai turkiksi, maailmalla ei ajatella, että kirjoittaja on henkilö nimeltä Riikka Purra vaan, että hän on Suomen valtiovarainministeri, Suomen edustaja, Finns Party.
Se hävettää.
PURRAN puheista pahastuneet olisivat voineet käyttää toista verbiä. He olisivat voineet sanoa, että heitä suututtaa. Sen sijaan he sanoivat: hävettää. Se kertoo paljon.
Häpeä ei ole tuolla jossain. Häpeää ei ole, ellet ole itse jotenkin osallinen. Häpeä pakottaa katsomaan peiliin. Mitä olen itse tehnyt tai tekemättä jättänyt?
Poliitikot voivat kysyä, miksi he eivät protestoineet kovemmin, kun perussuomalaiset pitivät eduskunnassa rasistisia puheitaan. Tai miksi he äänestivät eduskunnan puhemieheksi henkilön, joka oli hekumoinut ajatuksella heidän kollegansa joukkoraiskauksesta.
Me toimittajat voimme kysyä itseltämme, teimmekö tarpeeksi. Kyllähän Purran taustat tunnettiin. Hänen tiedettiin kuuluneen Jussi Halla-ahon sisäpiiriin eli perussuomalaisuuden syvään päähän. Mutta ei häntä näin pimeäksi arvattu.
Toimittajat ovat nimittäneet halla-aholaisia esimerkiksi ”etnonationalisteiksi” tai ”kansallismielisiksi”, koska emme ole halunneet kutsua heitä rasisteiksi. Me toimittajat haluamme niin kovasti varjella uskottavuuttamme.
Häpeä pakottaa katsomaan peiliin.
ENTÄ minä itse? Olisiko minun pitänyt kirjoittaa rasismista enemmän ja tiukemmin? Sorruinko toisaalta–toisaalta-viisasteluun, kun olisi pitänyt vain parahtaa: ”Jo riittää!”? Katsoinko muualle, olinko laiska?
Enkä tarkoita, että kaikki perussuomalaiset olisivat rasisteja. Saati kaikki perussuomalaisia äänestävät. Mutta rasistit ovat rasisteja. Ja se olisi pitänyt sanoa selvemmin, ilman mitään kiertoilmauksia.
Se hävettää.
SUOMI on elänyt rasismin suhteen erilaisessa todellisuudessa kuin pitempään monikulttuuriseen elämään totutelleet maat. Niissä on jo kauan sitten opittu, että ympärillä on aina monenlaisia ihmisiä, joiden tunteet ja ajatukset täytyy ottaa huomioon. Se ei ole turhaa korrektiutta vaan normaaleja käytöstapoja.
Sen sijaan Suomessa korkeasti koulutettu aikuinen ihminen on saattanut näihin päiviin asti suoltaa rasistista ihmisvihaa ”samanmielisten piirissä” pelkäämättä seurauksia. Enää ei voi. Tämän jälkeen kukaan ei voi enää sanoa, että vihaiset kirjoitukset ovat vain vihaisia kirjoituksia. Se aika on nyt ohi.
Se lohduttaa.
Kommentit
Lähetä kommentti